Kuten yleensäkin kamppailulajeissa, myös Han Moo Do:ssa eteneminen ilmoitetaan vyöarvoilla. Ensimmäinen vyökoe järjestetään peruskurssin lopuksi ja siitä eteenpäin vyökokeita on normaalisti n. 2 kertaa vuodessa. Oulun seurassa vyökokeet pitää Han Moo Do:n kehittäjä ja pääopettaja Young Suk 8.dan, opettaja InSeon Hwang 6.dan tai joku Suomen 2.dan apuopettajista (oranssiin vyöhön asti).
Vyökokeissa tarkastetaan, että harrastaja on harjoitellut ja kehittynyt eteenpäin. Vyökokeiden tekniikat seuraavat pitkälti leirien sisältöä. Pääperiaate on, että joka toinen vyökoe on leirillä opittua asiaa ja joka toinen perustekniikkaa, kuten potkuja. Värivöillä on vyökokeiden lisäksi kuntotesti kerran vuodessa. Värivöiden vyökokeita on 10 kpl, joten mustalle vyölle pääseminen vaatii vähintään 4 v.
Kun harrastajalla on viimeinen värivyö, riittävästi ottelukokemusta ja hän on muutenkin sopiva mustaksi vyöksi, kutsuu opettaja Young Suk hänet 1.dan mustan vyön kokeeseen. 1. dan mustan vyön koe sisältää kuntotestin, itsepuolustusosuuden ja muiden tekniikoiden osuuden. Yhteensä koe kestää 3 päivää. Ylempien dan- arvojen kokeisiin pääsee opettajan kutsusta, kun kokemusta lajista on tullut riittävästi lisää.