Oulun Han Moo Do- seuran jatkokurssi harjoittelee vedetyillä vuoroilla syksystä kevääseen kahtena päivänä viikosta. Kesäisin saliharjoittelun määrä on pienempi, mutta ulkona harjoitellaan lisäksi peruskunto- ja juoksuharjoituksia.

Harjoitusten tueksi Oulun seura ja sen harrastajat ottavat aktiivisesti osaa lajin leireille ja kilpailuihin. Oulussa leirejä järjestetään 2-4 kertaa vuodessa ja lisäksi aktiivisimmat harrastajat kulkevat leireillä myös muilla paikkakunnilla. Opittuja taitoja testataan kilpailuissa muutamia kertoja vuodessa. Kokemuksen ja taitojen kehityttyä harrastajat voivat osallistua vyökokeisiin.

Oulun Han Moo Do- seura on aina ollut aktiivinen kurssien järjestäjä. Normaali tahti on ollut 2 peruskurssia vuodessa, sekä jatkokurssitoimintaa ympäri vuoden.

Elokuussa 2023 on mahdollista osallistua seuraavan kerran peruskurssille. Ensimmäiset peruskurssin treenit ovat torstaina 10.8.2023 klo 18:00. Jos kiinnostuit, niin voit jo ilmoittautua peruskurssille lähettämällä sähköpostia Terholle osoitteeseen: terho.kamarainen@gmail.com 

Close Menu